"Mun isi on parempi ku sun isi"

Iltapalalla tyttäreni kertoivat lapsesta, joka leuhki jatkuvasti: ”Mä tein ton nopeammin kuin sä”, ”Mä voitin sen, etkä sä”, ”Mulla onkin enemmän noita kuin teillä”. Oli kuulemma raskasta kuunneltavaa. Muut lapset ympärillä pahoittivat mielensä.

Kysyin, miten lapset toimivat kehujaa kohtaan. Yksi oli mököttänyt hiljaa, toinen oli kuulemma puolustautunut korostamalla omia erinomaisuuksiaan takaisin, kolmas oli huikannut ”Ihan sama” ja lähtenyt leikkimään muiden kanssa. Jokainen ilmeisesti omalla tavallaan pahoittanut mielensä, eikä ryhmässä leikit oikein sujuneet sen jälkeen. 

Jäimme pohtimaan tyttöjen kanssa parempaa ratkaisua vastaisen varalle. 

Lasten kanssa käydyn keskustelun jälkeen ajatukseni siirtyivät yrityksiin. Keskustelu leikkikentällä on loppujen lopuksi kovin lähellä meidän aikuisten maailmaa.

Miksi vuosia sitten mainostoimisto-pitchin hävinnyt asiakasjohtaja ensi töikseen puolustautui haukkumalla kisan voittaneen kilpailijansa? Miksi yritysten kahvihuoneissa pilkataan kilpailijoiden uutuuksia, kun ensimmäiset maistiaiset saadaan pöytään? Miksi haluamme tuotteidemme aina olevan ”paras”, ”makutestin voittaja”, ”lukijoiden suosikki” kertomatta kuitenkaan kuka arvosteli, millä aikavälillä, ja verrattuna kehen?

Ehkä nämä väitteet myyvät lyhyellä tähtäimellä enemmän (rakentamatta kuitenkaan syvällistä suhdetta brändiin)? Tai ehkä siksi, että haluamme yksinkertaisesti itsemme vuoksi olla voittamattomia, parempia kuin muut? Paketoimmeko vain omaa epävarmuuttamme itsekehuihin ja joudumme nostamaan itsemme jalustalle vaikka väkisin? Ehkä ajattelemme leuhkimisemme vakuuttavan ympäristön samalla tavoin kuin 6-vuotias lapsi leikkikentällä uskoo pärjäävänsä itsekehuilla ja muiden lyttäämisellä.

Mitä jos keskittyisimme vähemmän kilpailun esille tuomiseen? Voisimmeko olla tyytyväisiä toisten erinomaisuudesta, luottaen samalla vankkumatta omaan missioomme tehdä hyvää asiakkaillemme ja sisäisesti yrityksellemme? Että menestys on ensisijaisesti itsemme ylittämistä kilpailussa eikä naapuriradalla juoksevan kaverin kampittamista?

Ajattele minkälaista toimialaa yritykset saisivat yhdessä luotua, jossa jokainen satsaa omaan innovaatiokeskeiseen toimintaansa ponnistellessaan missionsa perään? Minkälainen sisäinen yrityskulttuuri on firmalla, joka väsymättä parantaa itseään huippukuntoon eikä haaskaa aikaansa kilpailijoita haukkumalla?

Totesimme tyttöjen kanssa, että jatkossa epävarman leuhkijan saa helpoiten riisuttua aseista kehumalla hänen vahvuuksiaan takaisin, lähtemättä mukaan sanalliseen kilpailuun. Se ei ole itseltä pois. Päinvastoin.